Sen pituinen se

Saduissa sankarille annetaan prinsessan lisäksi puolikas valtakunnasta. Jos minä olisin kuningas (jonain päivänä vielä, odottakaa vaan), en alkaisi puolittamaan vaivalla rakentamaani valtiota jonkun lohikäärmeentappajan takia. Varmaankin vetäytyisin eläkkeelle ja antaisin koko valtakunnan tyttäreni pelastajalle, mutta säilyttäisin itselläni elinikäisen nautintaoikeuden kaikkiin kuninkaallisiin juttuihin ja valtakuntani asioihin. Koska muutenhan se minulle jäävä puolikas jäisi ihan hunningolle kuoltuani, ellei minulla olisi perillisiä. Totta kai mulla ois se tytär, mutta jos lohikäärmeen kidasta tai noidan linnasta pelastettu prinsessa olisi ainoa lapseni, hän perisi kuoltuani kuitenkin valtakuntani. Jos taas mulla olisi poik(i)a, en usko että hän tai he olisi tai olisivat järin mielissään siitä, et siskon mukana meni myötäjäisinä puolet perintömaista.

Vai onko satujen kuninkailla semmoinen salajuoni, että kunhan tuo minun poika nousee valtaistuimelle, niin piankos se yhden nousukkaan nutistaa ja yhdistää valtakuntani taas kokonaiseksi ja kauniiksi. Koska armeija kuitenkin olisi uskollinen kuninkaalle, ei sillä puolen valtakunnan kuninkaalla olisi mitään jakoa pärjätä sodassa. Miten ne satujen kuninkaat ovatkin niin huonoja hallitsijoita, että ne ei koskaan mieti, onko se tyttären pelastaja edes sovelias – tai halukas! – hallitsemaan kokonaista maata? Koska satuja lukiessa panee väkisin merkille, että sankarit harvoin ovat sankareita. Köyhiä suutareita tai mylläreitä, varkaita, kerjäläisiä ja laiskureita, joilla useimmiten käy vain aivan mieletön – voisi sanoa satumainen – tuuri ja kaikki menee putkeen.

Paitsi että ovat usein rupusakkia, ovat satujen sankarit usein myös hyvin häikäilemättömiä saavuttaakseen päämääränsä. Ensin huijataan paholaiselta taiottu kukkaro, josta ei raha lopu. Paholaisen taikarahoilla ostetaan seitsemän peninkulman saappaat, joiden avulla onnistutaan varastamaan kaikenkatkoja miekka. Miekan turvin saadaan haltuun näkymättömäksi tekevä hattu ja sitten lähdetään sotimaan sitä kammoittavaa jättiläistä vastaan, jonka käsissä on moni uljas naapurimaan prinssi kuollut. Usein käy niin ikävästi, että taitojen puuttuessa joku urakehityksen kannalta tärkeä ihminen (prinsessa tai kuningas) kuolee, mutta ei hätää; voidaan uhata taittaa suden pennulta tai kuningashauelta niskat, ellei susiemo tai hauki paljasta elämänveden lähteen sijaintipaikkaa. Sitten vaan nautitaan työn hedelmistä ja eletään onnellisina elämän loppuun asti.

Riivatun luikurit.