Ihminen, katso etehen!
13.09.2008
Älä rakenna tuhosi siltaa!
Mikä ihme siinä on, kun ihmiset ei osaa kulkea pää pystyssä l. siten, että katsovat menosuuntaansa? Mistään kuvaannollisesta pääpystyydestä en puhu, saatte olla minun puolesta ihan niin masentuneita kuin haluatte. Kun KAIKKI ihmiset AINA tuijottaa joko jalkateriään tai maata noin 30 senttimetrin päässä varpaistaan. Ei siellä ole rahaa, ei nykyään kukaan pudottele kolikoita ja jos pudottaakin, niin joku muu on sen sentin jo ehtinyt kerätä. Eikä tämmöisissä lähes urbaaneissa elinympäristöissä ole yleensä yllättäviä kuoppia tai kantoja tai muitakaan odottamattomia ansoja. Kattokaa eteenne! Sillä ehkäisette senkin, ettei ohjaus ala puoltaa ja kohta kävellään keskellä väylää tai jopa vastaantulevien kaistalla. Ihme porukkaa. Jonain päivänä minä vielä teen sen, mistä olen tähän asti vain haaveksinut.
Melkein tähän liittyen: Liukuportaissa joko kävellään tai seistään jommassakummassa laidassa, että puoleensavetävämmät ja älykkäämmät pääsevät ohi. Kaksi vaihtoehtoa, ei enempää. Jos liukuportaita ei osaa käyttää, voi kävellä portaita tai mennä hissillä. Tai jos haluaa tehdä kaikkein suurimman palveluksen minulle, voi mennä kotiinsa ja pysyä siellä.