Onkohan koirien mielestä outoa, kun niitä on niin monen kokoisia? Kun ihmiset on koko lailla saman pituisia kaikki, jo muutaman kymmenen sentin pituusero saa aikaan tuijotusta ja sitä tulee ajatelleeksi et mitähän minä tekisin jos olisin noin pitkä/lyhyt, olisikohan elämä kovin erilaista.

Tänään näin kirjaston edessä saksanpaimenkoiran, joka oli täysikasvuinen mut ei kuitenkaan mikään tolkuton koljatti, kuten eivät saksanpaimenkoirat ole. Koira bongasi kaksi pientä koiraa, jotka hengailivat ulko-oven tietämillä odotellen omistajaansa palaavaksi. Ja ne koirat tosiaan oli niin pieniä et se oli jo aika merkillepantavaa, niitä olisi voinut helposti luulla paarmoiksi. Niin se saksalainen innostui ja olisi halunnut mennä pikkukoirien tykö, oletettavasti ihan vaan tervehdyskäynnille niin kuin koirilla tapana on, mut saattoi se myös aikoa syödä ne, siitä innostuksen luonteesta oli vaikeaa saada selvää sivustaseuraajana.

Se koira ei näyttänyt yhtään kummastuneelta siitä, että ne toiset on periaatteessa samanlaisia eläimiä mut niiden pitäs muodostaa pieni koirapyramidi että ylenisivät samaan säkäkorkeuteen. Saksankoira näytti ilahtuvan ihan vilpittömästi, “jee, toisia koiria” (tai “jee, iltapalaa) eikä se tuntunut huutelevan että friikit, menkää takas kotimaahanne. Tästä varmaankin voisi kehittää jotain semmoista ylevää, että kaikki koirat erilaisia, kaikki samanarvoisia ja että ihmiset voisivat oppia paljon noilta uljailta nisäkkäiltä. Joku toinen saa kirjoittaa sen jutun.

Sitä paitsi, kaikki koirat ei oo samanarvoisia. Kyllä ne semmoiset saivareen kokoiset lelukoirat on paljon huonompia koiria kuin kunnollisen kokoiset, oikeat koirat, vaikkapa saksankoirat. (On ne pikkukoiratkin silti parempia kuin kissat.)

Jätä kommentti